4 V. + KUOLEMA ENNEN KUIN ANDERSSONIA KUUNNELTIIN

Järkkäri

Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat: Ongelma ei laki vaan vähättely.

”Kun mikä tahansa muu ryhmä osoittaa Suomessa mieltään, on paikalla lähtökohtaisesti poliisipartioita.”

Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia. Tekijöiden tavoite on ollut tukeutua eurooppalaiseen populismin ja äärioikeistolaisuuden tutkimukseen.

Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt väkivaltaiseen natsismiin puuttumisen, mikäli poliisi ja poliittinen johto näin päättävät tehdä, toteavat Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat Li Andersson, Mikael Brunila ja Dan Koivulaakso. He kommentoivat natsien uhriksi joutuneesta Jimi Karttusesta alkanutta keskustelua yhteisessä kirjoituksessaan.

Lainsäädäntöä suurempana ongelmana kolmikko pitää Suomessa vähättelevää asennetta, jolla fasistisiin ryhmittymiin ja niiden muodostamaan uhkaan on suhtauduttu.

”Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.”

Meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta.

Andersson, Brunila ja Koivulaakso huomauttavat, että kun ”mikä tahansa muu ryhmä osoittaa Suomessa mieltään, on paikalla lähtökohtaisesti poliisipartioita.

Samana päivänä kuin Jimi pahoinpideltiin hengiltä Elielinaukiolla poliisilla oli useita kymmeniä poliiseja estämässä kulun rasisminvastaisen mielenosoituksen ja rasistikokoontumisen välillä Vuosaaressa.

Jimin traagisen kuolemantapauksen ja sen aiheuttaman surun ja vihaisuuden keskellä meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta, joka ei rajoita sanan- ja kokoontumisvapautta tarpeettomasti mutta suhtautuu väkivaltaisiin kansanryhmää vastaan kiihottaviin ryhmiin lainsäädännön mukaisesti”.

Siitä vaan soveltamaan lakia!

Myös juristin koulutuksen saaneen bloggari Sakari Timosen mukaan laissa on jo nykyisin monta pykälää, joita voidaan käyttää natsistista Suomen vastarintaliikettä vastaan.

Natsistinen Suomen vastarintaliike SVL pyrkii kumoamaan väkivaltaisesti laillisen yhteiskuntajärjestyksen, joten siihen voidaan käyttää rikoslain pykälää valtiopetoksen valmistelusta. Järjestö on myös sotilaallisesti organisoitunut, mistä on oma pykälänsä.

Ehkä viisainta Timosen mielestä olisi kuitenkin kohdella heitä tavallisen rikollisryhmän jäseninä.

Lue lisää ja mieti, miksi Suomessa juuri nyt EI haluta tähän asiaan aidosti puuttua!

Linkki: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3603602-aarioikeisto-suomessa-kirjan-kirjoittajat-ongelma-ei-laki-vaan-vahattely

177

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MäkynenJ

      Persupropaganda on nyt sitä, että hommafoorumin Turkkila bloggaa kuinka SVL perustettiin 2008 ja "vasemmisto ei sanonut mitään".

      Vasemmiston nykyinen pj ja entinen pj Arhinmäki olivat ainoita puoluejohtajia jotka natseista puhuivat 2008-2015. Mutta kun persuilta kuuntelutaito jäi pienenä oppimatta ja pelkkä HUUTAMINEN jäi päälle niin kuin jo vauvana oli.

      • 1111122222

        Täyttä valhetta koko kirja, siinä kuvaillaan täydellisesti äärivasemmiston väkivaltaa ja tuhojen tekemistä. Siinä kirjassa on sellaista tietoakin mikä ei pidä edes paikkaansa, omasta päästä keksittyä.

      • Edellä
        1111122222 kirjoitti:

        Täyttä valhetta koko kirja, siinä kuvaillaan täydellisesti äärivasemmiston väkivaltaa ja tuhojen tekemistä. Siinä kirjassa on sellaista tietoakin mikä ei pidä edes paikkaansa, omasta päästä keksittyä.

        Toistat natsipropagandaa. Lue ja ota selvää asioista. Kirjassa kuvataan äärioikeiston kehitystä vuosikymmenten ajalta ja sitä ovat kiiittäneet eri alojen tutkijat ja poliittiset arvioitsijat kaikista merkittävistä poliittisista suuntauksista. Kaikkia kansalaisia ei voi velvoittaa olemaan perillä kaikista asioista, mutta on häpeällistä ettei pääministeri ole lukenut kyseistä teosta, joka on alansa merkittävin tutkimus.

    • Matematiikanopettaja

      Li Andersson varoitti natsijärjestö SVL:sta jo kirjassaan 2012. Sipilä ei edelleenkään "tiedä" mikä järjestö on kyseessä. Pääministeri ei ole tehtäviensä tasolla.

    • SAATANANTUNARIT

      Varoitettiin kyllä. Miksei kuunneltu ajoissa!

    • skdufhrughtughtu

      Erittäin asiallinen kirja on Koivulaakson, Brunilan ja Anderssonin teos ja itse olen pelännyt maani kohtaloa jo suurinpiirtein vuodesta 2010, koska maan median asioiden käsittelemistavoissa mediassa ei ole normaalia asioiden käsittelemistapaa ja huomasin ja tunsin oudon yhteiskunnallisen viha- ilmapiirin korostuneen jo vuonna esim. 2007 , mutta koska valitettavasti äärioikeisto muokkaa ihmisten mielipiteitä, minullekin pettymykseksi moni on sanonut, että "ei jaksa lukee kirjaa", "ei liity muhun" ja muuta... No luultavasti viimeistään nyt alkais kiinnostaa, kun tuntemattomia kuolee kaduilla rikollisen äärioikeiston väkivaltaan ja ne on vuosia ainoastaan ääärioikeistolaiset kaikilla yhteiskunnan tasoilla kaventaneet kansalaisten sananvapautta juuri äärioikeisto ainoastaan, että olettais niiden hyysättyjen joiden mielestä maassa on muka "äärivasemmistoa" - vaikka on ainoastaan uusnatsit ja uusnatsien värväämät turhautuneet ulkomaalaistaustaiset - olevan kiinnostuneita edes omien pikkulastensa kohtalosta tulevaisuuden Suomessa: joku voi sanoa vainoharhaksi, mutta en suuresti ihmettelisi, jos Suomen nyt 10- vuotiaat kutsuttais alta kymmenen vuoden sisällä sotimaan armeijan harmaisiin ja sitä ei kyllä täysjärkinen pysty kukaan maani lapsille toivomaan, koska maani on sentään lähemmäs 70- vuotta nyt saanut elää rauhanaikaa.

      Arvostan ja tulen aina arvostamaan vasemmistoliiton poliitikoita, kukaan äärioikeistolainen ei sotke mun mielipidettäni siinä. Minua on loattu ja mainettani yksityiskansalaisena pilkattu vain siksi, että olen mielipiteiltäni vasemmistolainen: no joo, voin syyttää itätrolleja ja sellaista, mutta voin kertoa että on se rankkaa ollut olla keskustelupalstakiusattu ei- poliittinen ihminen ja peloteltu Suomi24- foorumilla yli kymmenen vuotta, kun tietää, että ainakaan vasemmistolaisten agitoimaa ei nettiviha ole ollut ja kun tietää itsestään, että ei ole edes ihminen, joka koskaan olisi poliittisesti vaikutusvaltaisia tekstejä kirjoittanut.

    • Rehellinen.Työmies

      Yhdessä olemme voimakkaita, toveri!

      Oikeisto kuuluu historian roskatynnyriin. SVL:n johtaja kääntyi jo normaaliksi ihmiseksi ja natsijärjestöt kielletään vielä ennen ensi kesää. Stubbista päästiin ja Sipilä on jo hermoraunio joka vain kieltäytyy näkemästä Bernerin ja omaa katastrooffiansa.

      • Ahasta

        Tulee tungosta. Vasemmistohan siellä jo on.

    • Milla--Magia

      Kyllähän Li on puhunut ja kirjoittanut ja sitä on yritetty puukottaakin sen takia. Sipilän ja Soinin on niin vitun helppoa välttää vastuuta. Toivon että ne näkee painajaisia ja tulee järkiinsä. Mutten oikein edes usko siihen. Niin paljon on kusta päässä luulisin.

    • Vanhustenhoitaja

      Anderssonilla on tutkittua tietoa ja rohkeutta sanoa asiansa. Meillä on pääministerinä vätys ja lisäksi vielä itsekäs vätys!

    • Olinsamoissahommissa

      Täsmälleen näin, mutta sillä perkeleen vätyksellä on saatanasti rahaa takanaan tukemassa. Siksi sen persuhallitus on hoidettava täältä haisemasta. Ja siihen tarvitaan vasemmiston yhteistyötä. Turha egoilu pois ja joukkovoimaa! Kiitos hyvästä viestistäs!

    • Suominousuun

      Soini ja Sipilä hyysäävät natseja noilla ääripääjutuillaan.

    • Mielenosoituskulkue Kansalaistorilta Senaatintorille lauantaina 24.9.2016.

      Suomeen on viime vuosina rakentunut hiljaisuuden kulttuuri, jonka varjossa rasismi ja väkivaltainen äärioikeisto ovat saaneet kasvaa rauhassa. Yksi rohkea päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden ja maksoi siitä hengellään.

      Kutsumme nyt kaikkia yhdessä rikkomaan hiljaisuuden ja näyttämään, ettei fasismille ja rasismille ole tässä yhteiskunnassa sijaa. Kutsumme kaikkia toimimaan yhdessä sen puolesta, että kukaan ei joutuisi pelkäämään natsien väkivaltaa. Jokainen meistä voi nousta rasismia vastaan sitä kohdatessaan. On vastuumme puuttua ja tarjota tukea silloin kun joku muu puuttuu siihen. Yhdessä se on helpompaa. On aika sanoa: Peli poikki!

      Suomessa toimii tällä hetkellä väkivaltainen uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliike (SVL). Se on saanut syyllistyä väkivallantekoihin aivan liian rauhassa. Poliitikkojen hiljaisuus on tarjonnut rasismin ja uusnatsiliikkeen kasvulle otollisen maaperän. On aika rikkoa hiljaisuus ja tehdä selväksi, että järjestäytyneelle rasismille ei ole Suomessa sijaa!

      Meidän on kaikkien osoitettava yhdessä, että näin ei voi jatkua. Yhdessä toimimalla voimme aloittaa uuden toiminnan ajan, jolloin jokainen ihminen uskaltaa nousta rasismia vastaan, missä ikinä sitä näkeekään.

      Puheiden aika on ohi. Vaadimme poliitikkoja ja viranomaisia ottamaan vakavasti rasismin ja siitä kumpuavan väkivallan. Vaadimme tekoja. Rasismiin ja väkivaltaisen äärioikeiston toimintaan on mahdollista puuttua jo nykyisen lain puitteissa. Me mielenosoittajat vaadimme, että pääministeri Juha Sipilä ja sisäministeri Paula Risikko puuttuvat väkivaltaan nykylainsäädännön puitteissa ja ottavat rasismin tosissaan. Poliisilla on mahdollisuus valvoa SVL:n julkista toimintaa niin tiukasti, ettei se kykene väkivallantekoihin. Puhalletaan peli poikki ja näytetään, että yhdessä toimimalla voimme rikkoa hiljaisuuden ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa yhdenkään ei tarvitse kuolla mielipiteidensä takia.

      Lauantaina 24.9. klo 12 kokoonnumme Kansalaistorille, josta kävellään yhdessä Senaatintorille. Siellä ilmaisemme kantamme poliittista väkivaltaa, fasismia ja rasismia vastaan. Nyt riittää!

      Tapahtuman järjestää puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteenliittymä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä tarpeekseen saaneita yksityishenkilöitä, joukossa kokeneita tapahtumatuottajia, järjestöväkeä, toimittajia, yrittäjiä ja aktivisteja. Mukana järjestöinä ovat muun muassa Ihmisoikeusliitto, Amnestyn Suomen osasto, Greenpeace, Seta, Pelastakaa Lapset, UN Women, Plan International Suomi, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Pakolaisneuvonta, Monika-Naiset liitto, Naisasialiitto Unioni, Suomen Mielenterveysseura, Kynnys, Antirasistinen tutkijaverkosto Raster, Näkövammaisten liitto, Invalidiliitto ja Kehitysvammaliitto, Kuurojen liitto, Ensi- ja turvakotien liitto, Pääkaupungin turvakoti, Nytkis sekä Meillä on unelma- ja Minun Suomeni on kansainvälinen -verkostot.

      Pidetään mielenosoituksen viesti selkeänä ja jätetään poliittiset tunnukset kotiin. Fasismia ja rasismia vastustavat iskulauseet ovat toki tervetulleita!

      https://www.facebook.com/events/708050872692504

    • Järkkäri

      Kirja "Äärioikeisto Suomessa" kuvaa sitä ympäristöä ja moninaista joukkoa, joista nykyiset äärioikeistolaiset liikkeet saavat vaikutteita. Samalla se haastaa ajatuksen Perussuomalaisista työväenpuolueena ilman sosialismia. Teos asettaa yleisen oikeistolaistumisen osaksi eurooppalaista äärioikeistolaista maisemaa ja Suomen äärioikeiston rakentaman liikkeen saavutukseksi.

      Oikeistopopulistinen Perussuomalaiset on tänään Suomen suurimpia puolueita. Sekalaiseen kansanedustajajoukkoon kuuluu myös edustajia, joiden tausta on äärioikeistolaisessa Suomen Sisu -järjestössä. Kehitys Suomessa seuraa muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa nähtyä mallia. Kun valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi ”maahanmuuttokritiikin” avulla. Ne ovat ottaneet etäisyyttä avoimen rasistisiin ryhmiin, joista ne aiemmin hakivat ideologiansa.

      Kirjoittajat erittelevät varsinkin pohjoismaisen äärioikeiston vaikutuksia suomalaisiin ryhmiin. Kirjoittajat analysoivat tarkkaan oikeistopopulistien sananvapauskeskustelua ja äärioikeiston voimakasta antifeminismiä.

      http://intokustannus.fi/kirja/aarioikeisto_suomessa

    • Seppo_M_Suomesta

      Persut on paska puolue.

    • Arvioitsija

      Kun rasististen valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi ”maahanmuuttokritiikin” avulla. Persujen sisällä.

    • Kommarien-satuja

      TÄYTTÄ PASKAA koko Punikkimädättäjien kirja.
      Yksikään viranomainen ei ole vahvistanut kirjan ainuttakaan tietoa oikeaksi.
      Noita "Tuhannen ja yhdenyön" satuja ei KUKAAN USKO.Pelkkää punikkinarsistien julkisuuden (rahan)
      kalastelua.

    • Oikeistoliberaalit

      Liberaalin Ajatuspaja e2:n tutkija Hannu Savolainen kirjoitti teoksen jatkavan tärkeää keskustelua. Savolaisen mukaan perussuomalaisten luokitteleminen oikeistopopulistiseksi ja äärioikeistoon kytkeytyväksi puolueeksi on pääosin perusteltua.

    • Agricola

      Tutkija Jussi Jalonen kirjoitti Agricola-sivustolla, että teos kartoittaa huolellisesti äärikansallista toimintaa vuosituhannen vaihteen aikana. Aihe olisi kuriositeetti, ellei kyseessä olisi osin valtavirtapolitiikkaan rantautunut ilmiö. Jalosen mukaan kirjan kuvatessa Suomen Sisun toimintaa ”ristiriita äärioikeistolaisen alakulttuurin teennäisen suomalaiskansallisena esiintymisen ja vierasmaalaisista propagandatehtaista omaksuttujen opinkappaleiden välillä tulee hyvin julki”.

    • KokoomuksenAamulehti

      Aamulehden arvostelijan Sanna Seväsen mukaan tarkat lähdeviitteet ja väitteille esitetyt perusteet kertovat, että työ on tehty huolellisesti, eikä kirjoittajien poliittinen kanta juuri näy. Teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle politiikasta tai yhteiskunnasta kiinnostuneelle.

    • Yhteiskunnallinenopisto

      Helsingin yhteiskunnallinen opisto nimesi kirjan tekijät vuoden 2012 yhteiskunnallisen tietoisuuden herättäjiksi. Palkintoperustelujen mukaan teos on huolellinen tutkielma Suomessa vaikuttaneiden ja edelleen vaikuttavien äärioikeistolaisten pienryhmien historiasta, aatemaailmasta ja kansainvälisistä yhteyksistä.

    • Sarastus-lehti

      Äärioikeiston oman Sarastus-verkkolehden Timo Hännikäisen mukaan kirja onnistuu tekijöiden vasemmistolaisuudesta huolimatta monessa kohtaa käsittelemään radikaalioikeiston virtauksia viileän erittelevästi.

    • Historianproffa

      Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen kirjoitti Turun Sanomissa, että kirjaa voi pitää aineiston määrän kannalta tieteellisenä tutkimuksena ja tietokirjana.

    • Puheiden aika on ohi. Vaadimme poliitikkoja ja viranomaisia ottamaan vakavasti rasismin ja siitä kumpuavan väkivallan. Vaadimme tekoja. Rasismiin ja väkivaltaisen äärioikeiston toimintaan on mahdollista puuttua jo nykyisen lain puitteissa. Me mielenosoittajat vaadimme, että pääministeri Juha Sipilä ja sisäministeri Paula Risikko puuttuvat väkivaltaan nykylainsäädännön puitteissa ja ottavat rasismin tosissaan. Poliisilla on mahdollisuus valvoa SVL:n julkista toimintaa niin tiukasti, ettei se kykene väkivallantekoihin. Puhalletaan peli poikki ja näytetään, että yhdessä toimimalla voimme rikkoa hiljaisuuden ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa yhdenkään ei tarvitse kuolla mielipiteidensä takia.

      Lauantaina 24.9. klo 12 kokoonnumme Kansalaistorille, josta kävellään yhdessä Senaatintorille. Siellä ilmaisemme kantamme poliittista väkivaltaa, fasismia ja rasismia vastaan. Nyt riittää!

      Tapahtuman järjestää puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteenliittymä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä tarpeekseen saaneita yksityishenkilöitä, joukossa kokeneita tapahtumatuottajia, järjestöväkeä, toimittajia, yrittäjiä ja aktivisteja.

    • PunikkiMätää

      Näiden PUNIKKIDOSENTTIEN "yleisön pyynmöstä" toivottujen aplodien totuudellinen arvo on yksi HEVOSEN PIERU.

      "Me liittoudumme vaikka itse saatanan kansss ,jos se palvelee aatetta (V.I.Lenin)

      PS Myös anarkisti punikki TUOMITTIIN
      Jkln kirjastopuukotuksessa.

      • ÄLÄUSKONATSIPROPAGANDAA

        Niin kuin edellä kerrottiin, niin nämä "punikkidosentit" ovat mm. äärioikeistolaisia, kokoomuksen oikeata siipeä ja historian ammattilaisia ja kaikkien arviot kiittäviä. Andersson, Brunila ja Koivulaakso ovat tehneet yhteiskunnalle jotakin arvokasta.

    • Valehtelevatpunikit

      Äärivasemmisto Suomessa -kiertueen aikana tuomittiin teleskooppipamppu-punikki.

    • 1-luokanväkivaltaa

      Kouvupölkky Dan vaatii softkumiluoteja
      Ja Kontula sallisi sukulasten välisen....

    • Murhattu.Jimi

      Pillunlirputin.

    • Punikkien-valheita

      Jyväskylän mielenosoituksessa anarkopunikki kävi irvistelemässä SVLn klanipäille.
      Punikki oli aivan sattumalta paikalla..heh,heh (kuten tämä taikajim).Eihän ikänsä kaupungissa asunut punikki voi mitenkään tietää isdä on Kirkkopuisto ja klanipäiden lehtisten jako.

      Kun klanit lähti pois punikki aivan sattumalta jälleen eksyi kyyläämään klanipäiden reitille ..
      Kun punikki oli tunnistettu se pakeni Sokkarin kongiin.Kas kummaa ...Mätämullikka (Keskisuomalainen) jaksoi jauhaa paskaa muka Sokkarin etuovella sattuneesta keissistä.

    • Fasismi.on.kivaa

      Suomessa tarvittaisiin enemmänkin rasistista ja fasistista jännää ja kivaa pöhinää.

      • siellä_on_vielä_tilaa

        Juho Eerola on juuri kaipaamasi pöhinää täynnä oleva mies. Siis rasistisen fasistinen ja jopa pervoseksistinen uhoaja.
        Minusta tuollaiset saisi taluttaa saunan taa pöhisemään.

    • Järkeäkinsaakäyttää

      Ilmeisesti kaltaisesi jännäfasistit äänestivät Juho Pervo Eerolan eduskuntaan. Otan osaa.

      • TOTUUSPERSUISTAESIIN

        Kaikki paitsi yksi eduskuntaryhmien puheenjohtajista kieltäisi natsistisen SVL:n – näin he linjasivat.

        Kotimaa 23.9. 14.54

        Valtaosa eduskuntaryhmien puheenjohtajista kieltäisi uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen (SVL), ilmenee Lännen Median eduskuntaryhmien puheenjohtajille suuntaamasta kyselystä.

        Ryhmäpuheenjohtajilta kysyttiin, pitäisikö Suomen vastarintaliike kieltää. SVL on uusnatsistinen järjestö, jonka aktiivijäsentä Jesse Torniaista epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta.

        Ryhmäpuheenjohtajista vain Sampo Terho (pers.) ei vastaa suoraan kysymykseen, pitäisikö Suomen vastarintaliike kieltää.

        http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/valtaosa-eduskuntaryhmien-puheenjohtajista-kieltaisi-natsistisen-svln-nain-he-linjasivat/?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=personoitu&_ga=1.92123930.1056081848.1474660403

      • Tallimestarit

        Eerolaan on jo Sipiläkin vittuuntunut. Käsky kävi tänään kepusta ja vaihdettiin ahvenamaalaiseen kielipoliitikkoon. Persujen äärioikeiston edustukselle Pohjoismaiden Neuvostossa kävi vähän köpelösti.

    • Muistoakunnioittaen

      Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt väkivaltaiseen natsismiin puuttumisen, mikäli poliisi ja poliittinen johto näin päättävät tehdä, toteaa Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittaja Li Andersson.

      Lainsäädäntöä suurempi ongelma Suomessa on vähättelevä asenne, jolla fasistisiin ryhmittymiin ja niiden muodostamaan uhkaan on suhtauduttu.

      ”Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.”

      Meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta.

      • Nukkumatt

        Eiköhän tuo massapostauksesi jo riitä. Hohhoijaa.

    • Punakuoron-kiima

      Punikit kirjoittavat ITSELLEEN UHKAUKSIA Someen.
      Anderssonta ym. kokosi ne kirjaksi

      Syntyi pelkkää hevonpaskaa.

      • persuilu_on_sairaus

        Persuilu on sairaus, joka on rasismin, natsismin, populismin ja yleisen typeryyden sekoittama mieli. Siis lähellä väkivaltaista skitsofreniaa.

    • Enemmistö

      Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt väkivaltaiseen natsismiin puuttumisen, mikäli poliisi ja poliittinen johto näin päättävät tehdä, toteaa Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittaja Li Andersson.

      Lainsäädäntöä suurempi ongelma Suomessa on vähättelevä asenne, jolla fasistisiin ryhmittymiin ja niiden muodostamaan uhkaan on suhtauduttu.

      ”Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.”

      Meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta.

    • Kopsasintuolta

      Kun rasististen valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi ”maahanmuuttokritiikin” avulla. Persujen sisällä.

    • Kopsasintuolta

      Laissa on jo nykyisin monta pykälää, joita voidaan käyttää natsistista Suomen vastarintaliikettä vastaan.

      Natsistinen Suomen vastarintaliike SVL pyrkii kumoamaan väkivaltaisesti laillisen yhteiskuntajärjestyksen, joten siihen voidaan käyttää rikoslain pykälää valtiopetoksen valmistelusta. Järjestö on myös sotilaallisesti organisoitunut, mistä on oma pykälänsä.

      Ehkä viisainta olisi kuitenkin kohdella heitä tavallisen rikollisryhmän jäseninä.

    • Apuhoitaja

      Rasismia ja fasismia vastustaneeseen mielenosoitukseen Helsingissä osallistui arviolta lähes 20.000 ihmistä.

      Rasismia ja fasismia kannattaneisiin vastamielenosoituksiin samana päivänä Helsingissä osallistui keskimäärin 20 ihmistä (toiseen 10 ja toiseen 30).

      Ero on tuhatkertainen.

    • Maalarinoppilas

      Soini maalasi itsensä nurkkaan.

      • PELIPOIKKIRASISMILLE

        Rasismia ja fasismia puolustavien mielenosoituksia oli kaksi. Toisessa osallistujia oli 10 ja toisessa 30. Tämä joukkio on netissä valehdellut jo vuosia suut ja silmät täyteen. Rasistiset ja fasistiset järjestöt tulee kieltää, sillä nyt ne valehtelun ja loukkaamisen lisäksi myös pahoinpitelevät ihmisiä.

      • K.ata

        Sipilän poliittinen liikkumatila supistuu. Orpon Kokoomus ei enää hyväksy yhteistyötä natseja "hyysäävien" persuedustajien kanssa. Soinilaisia uhkaa jo lähitulevaisuudessa hajottaminen.

      • TEKOJAPUHEIDENTILALLE

        Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt väkivaltaiseen natsismiin puuttumisen, mikäli poliisi ja poliittinen johto näin päättävät tehdä, toteavat Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat Li Andersson, Mikael Brunila ja Dan Koivulaakso. He kommentoivat natsien uhriksi joutuneesta Jimi Karttusesta alkanutta keskustelua yhteisessä kirjoituksessaan.

      • ROIHUVUORI

        Torniainen ja Janitskin posessa nyt. Miksei Anderssonia kuunneltu jo 2012?

      • ROIHUVUORI.PALAA
        ROIHUVUORI kirjoitti:

        Torniainen ja Janitskin posessa nyt. Miksei Anderssonia kuunneltu jo 2012?

        Anderssoni, Arseenmäki ja Latvalaho siellä posessa pitäisi olla..

    • Analyyttinenarvioitsija

      Äärioikeisto Suomessa -kirjan toinen kirjoittaja Mikael Brunila piti 24.9. Peli Poikki -mielenosoituksessa Suurkirkon portailla päivän suurimmat suosionosoitukset saaneen puheen, missä hän terävästi analysoi rasismin ja fasismin vaaraa vapaalle maallemme ja toi esiin niitä keinoja, millä puolustamme avointa yhteiskuntaamme.

      • Suolahden.Urho

        Se oli hyvä puhe.

    • rikolliset_ulos

      Kannattaisiko persut Torniaisen karkoittamista Somaliaan? YK tuskin hyväksyisi, eihän tappavia tautejakaan saa ehdoin tahdoin levittää toisiin maihin.

    • AbdiqadirTorniainen

      Älykääpiö, onko Somalia Torniaisen kotimaa?

    • Kopsasintuolta

      Neljä vuotta kesti ja yksi ihminen kuoli, vaikka Li Anderssonin kirjassa hallitukselle annettiin taustatiedot, tilannearvio ja toimintamalli jo vuonna 2012. Muuta ei olisi tänä aikana tarvittu kuin nykyisen lainsäädännön soveltamista tilannearvion pohjalta. Välinpitämättömyys ja hyssyttely synnyttäneet vihapuheaallon ja nyt myös verivirran.

      Edellinen viesti surullinen esimerkki siitä.

      • JÄRKKÄRI

        Kauan se kesti tunnistaa tilanne ja ryhtyä toimiin. Hyvä että edes nyt.

      • Pre-Kari
        JÄRKKÄRI kirjoitti:

        Kauan se kesti tunnistaa tilanne ja ryhtyä toimiin. Hyvä että edes nyt.

        Sipilän ja Soinin intressi nääs. Pitää saada urpot äänestämään koska ne pelkää.

      • Kopsasintuolta
        JÄRKKÄRI kirjoitti:

        Kauan se kesti tunnistaa tilanne ja ryhtyä toimiin. Hyvä että edes nyt.

        Rauhanomainen Peli Poikki -mielenosoitus 24.9. vastusti rasismia ja fasismia.

        Esimerkiksi tässä Iltalehden valokuvassa on mielenosoituksen ensimmäinen banderolli, missä kerrottiin em. mielenosoituksen tunnus:

        http://static.iltalehti.fi/uutiset/miekkarimaailmalla_etu24092016eh_503_uu.jpg

        Kiitos kaikille poliisin mukaan yli 15.000 ja ehkä 20.000 ihmiselle, jotka osallistuitte rauhanomaiseen mielenosoitukseen ja kuuntelitte loppuhuipennukseksi Jean Sibeliuksen Finlandia -hymnin. Siinä kiteytyy se mikä suomalaisuudessa on parasta.

        Rasistiset ja fasistiset järjestöt Suomessa tulee kieltää.

      • Valtakansalle

        Kiitos Mikael Brunilalle arvokkaasta puheesta ja vapaaehtoiselle sinfoniaorkesterille arvokkaasta esityksestä. Poliittisen väkivallan tähden surmansa saaneen Karttusen muisto sai teidän ansiostanne Suomen hiljentymään hetkeksi.

    • PeliPoikki

      Mielenosoitus saavutti tavoitteensa. Välinpitämättömyyden aika on päättynyt.

      Poliisi vaati MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia vangittavaksi poissaolevana.

      Janitskinia epäillään seuraavista rikoksista: Kiihottaminen kansanryhmää vastaa, rahankeräys- ja rahapelirikokset, törkeä kunnianloukkaus, laiton uhkaus, salassapitorikos sekä tekijänoikeusrikokset.

      Helsingin käräjäoikeus käsittelee vangitsemista pakkokeinoistunnossa perjantaina.

      • Apuhoitajansijainen

        Oletkohan sinä H:n äänestäjä nyt vetänyt yhtä aikaa kahvia ja piimää?

    • Järkkäri

      Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

      Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

      Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia.

    • Kopsasintuolta

      Rauhanomainen Peli Poikki -mielenosoitus 24.9. vastusti rasismia ja fasismia.

      Esimerkiksi tässä Iltalehden valokuvassa on mielenosoituksen ensimmäinen banderolli, missä kerrottiin em. mielenosoituksen tunnus:

      http://static.iltalehti.fi/uutiset/miekkarimaailmalla_etu24092016eh_503_uu.jpg

      Kiitos kaikille poliisin mukaan yli 15.000 ja ehkä 20.000 ihmiselle, jotka osallistuitte rauhanomaiseen mielenosoitukseen ja kuuntelitte loppuhuipennukseksi Jean Sibeliuksen Finlandia -hymnin. Siinä kiteytyy se mikä suomalaisuudessa on parasta.

      Rasistiset ja fasistiset järjestöt Suomessa tulee kieltää.

      • Kanzi

        Juuri näin. Sananvapauden väärinkäyttö tuhoaa sananvapautta. Sananvapaus ei ole fetissi, joka jossain herbaariossa on näytillä "täydellisenä".

    • Kopsasintuolta

      Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

      Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

      Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia.

    • VaiMitä

      Islam tulee oletko valmis...

      • Karstatpois

        Avoimen demokraattisen yhteiskunnan vihollinen on fanaattinen uskonnollinen oikeisto. Arabimaissa isis ja meillä natsit.

    • VaiMitä

      Lähteekö seuraavaksi nämä liivijengi "moottoripyöräkerhot", koska on unelmakonsetti mielenosoitus niitä vastaan.

      • Kopsasintuolta

        Natsistinen Suomen vastarintaliike SVL pyrkii kumoamaan väkivaltaisesti laillisen yhteiskuntajärjestyksen, joten siihen voidaan käyttää rikoslain pykälää valtiopetoksen valmistelusta. Järjestö on myös sotilaallisesti organisoitunut, mistä on oma pykälänsä

      • Raahelainen

        Rikollisjärjestöjähän natsitkin ovat.

      • Natsiryhmätkiellettävä
        Raahelainen kirjoitti:

        Rikollisjärjestöjähän natsitkin ovat.

        Nimenomaan!

      • Karstatpois

        Suomen Sisun suunnittelemassa uuden aallon katupartiotoiminnassa natseja lienee salonkikelpoisuussyistä "vain vähemmistö".

      • Karstatpois

        Ja kukas muu kuin persujen kunnanvaltuutettu niitäkin suunnittelemassa.

    • Järkkäri

      Rauhanomainen Peli Poikki -mielenosoitus 24.9. vastusti rasismia ja fasismia.

      Esimerkiksi tässä Iltalehden valokuvassa on mielenosoituksen ensimmäinen banderolli, missä kerrottiin em. mielenosoituksen tunnus:

      http://static.iltalehti.fi/uutiset/miekkarimaailmalla_etu24092016eh_503_uu.jpg

      Kiitos kaikille poliisin mukaan yli 15.000 ja ehkä 20.000 ihmiselle, jotka osallistuitte rauhanomaiseen mielenosoitukseen ja kuuntelitte loppuhuipennukseksi Jean Sibeliuksen Finlandia -hymnin. Siinä kiteytyy se mikä suomalaisuudessa on parasta.

      Rasistiset ja fasistiset järjestöt Suomessa tulee kieltää.

    • 26.9.2016

      ”Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.”

      Meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta.

    • Kopsattutuolta

      Traagisen kuolemantapauksen ja sen aiheuttaman surun ja vihaisuuden keskellä meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta, joka ei rajoita sanan- ja kokoontumisvapautta tarpeettomasti mutta suhtautuu väkivaltaisiin kansanryhmää vastaan kiihottaviin ryhmiin lainsäädännön mukaisesti,

      Siitä vaan soveltamaan lakia!

      Laissa on jo nykyisin monta pykälää, joita voidaan käyttää natsistista Suomen vastarintaliikettä vastaan.

    • Järkkäri

      Oikeistopopulistinen Perussuomalaiset on tänään Suomen suurimpia puolueita. Sekalaiseen kansanedustajajoukkoon kuuluu myös edustajia, joiden tausta on äärioikeistolaisessa Suomen Sisu -järjestössä. Kehitys Suomessa seuraa muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa nähtyä mallia. Kun valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi ”maahanmuuttokritiikin” avulla. Ne ovat ottaneet etäisyyttä avoimen rasistisiin ryhmiin, joista ne aiemmin hakivat ideologiansa.

      http://intokustannus.fi/kirja/aarioikeisto_suomessa

    • 20161005

      Persut kiertelevät ja selittelevät aina vaan. Tänään eduskuntakeskustelussa persut käytännössä hyysäsi rasistit tervetulleiksi kuntavaaleihin. Riittää kuulemma persuille että vakuuttavat noudattavansa hyviä tapoja.

      Kaikilta muilta puolueilta paitsi persuilta ehdokkuus 2017 kuntavaaleissa edellyttää rasismin tuomitsemista. Persuilta menisi ilmeisesti puolet ehdokkaista sen takia?

      • käytännössä

        Onko paha, että persut on ainoa rehellinen tässä asiassa. Perussuomalaisten menestystä kuntavaaleissa pelkäävät suvakit tarttuvat oljenkorsiin ymmärtämättä miltä se äänestäjien silmissä näyttää.
        Kuka pelkää mustaa miestä (=Pyhä Jaakko)

      • mummo_76v_Hki
        käytännössä kirjoitti:

        Onko paha, että persut on ainoa rehellinen tässä asiassa. Perussuomalaisten menestystä kuntavaaleissa pelkäävät suvakit tarttuvat oljenkorsiin ymmärtämättä miltä se äänestäjien silmissä näyttää.
        Kuka pelkää mustaa miestä (=Pyhä Jaakko)

        Persujahan tässä pitää enemmän pelätä.

    • terho.james.sampokangas

      Persut eivät kanna vastuutaan, koska siinä menisi ne viimeisetkin rasistiset äänestäjät.

      • ps_rasistipaskat

        Onko siellä yleensäkkään muunlaisia?

    • Kopsasintuolta

      Oikeistopopulistinen Perussuomalaiset on tänään Suomen suurimpia puolueita. Sekalaiseen kansanedustajajoukkoon kuuluu myös edustajia, joiden tausta on äärioikeistolaisessa Suomen Sisu -järjestössä. Kehitys Suomessa seuraa muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa nähtyä mallia. Kun valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi ”maahanmuuttokritiikin” avulla. Ne ovat ottaneet etäisyyttä avoimen rasistisiin ryhmiin, joista ne aiemmin hakivat ideologiansa.

      http://intokustannus.fi/kirja/aarioikeisto_suomessa

    • Anderssonia

      Rasististen sanojen (musta, tumma, värillinen jne) käyttö pitäisi lailla säätää rangaistavaksi. Rikesakko olisi mielestäni sopiva rangaistus.
      Aivan erityisen kamalia rasistisia sanoja ovat valkoinen, valkolainen, valkopyykki, valkopesu, Valko (Loviisassa), Valkon kansalaisopisto, Valko-Venäjä. Näitä voisi rangaistuksena olla kaksinkertainen rikemaksu.

      • Or.Well

        Natsit ja persut ovat kunnostautuneet uuskielessä. Työ on vapautta ja rasismi on sananvapautta ja rasismin vastustaminen on ääriliike.

    • Kopsasintuolta

      Jimin traagisen kuolemantapauksen ja sen aiheuttaman surun ja vihaisuuden keskellä meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta, joka ei rajoita sanan- ja kokoontumisvapautta tarpeettomasti mutta suhtautuu väkivaltaisiin kansanryhmää vastaan kiihottaviin ryhmiin lainsäädännön mukaisesti.

    • Järkkäri

      Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt väkivaltaiseen natsismiin puuttumisen, mikäli poliisi ja poliittinen johto näin päättävät tehdä, toteaa Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittaja Li Andersson.

      Lainsäädäntöä suurempi ongelma Suomessa on vähättelevä asenne, jolla fasistisiin ryhmittymiin ja niiden muodostamaan uhkaan on suhtauduttu.

    • Kopsasintuolta

      Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

      Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

      Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia. Tekijöiden tavoite on ollut tukeutua eurooppalaiseen populismin ja äärioikeistolaisuuden tutkimukseen.

    • Matematiikanopettaja

      Li Andersson varoitti natsijärjestö SVL:sta jo kirjassaan 2012. Sipilä ei edelleenkään "tiedä" mikä järjestö on kyseessä. Pääministeri ei ole tehtäviensä tasolla.

      • Tuossa

        Rasistien äänillä eduskuntaan äänestetyt soinilaiset toimivat Suomen sisäisenä vihollisena ja käytännössä estävät tehokkaat toimet rasistien ääriryhmiä vastaan. Vaatikaa että jokainen kuntavaalipersu allekirjoittaa rasisminvastaisen lausuman! Tuohon luikurijoukkoon ei kukaan rehellinen suomalainen ilman sitä voi luottaa!

      • Eräskinmaalaiskunta
        Tuossa kirjoitti:

        Rasistien äänillä eduskuntaan äänestetyt soinilaiset toimivat Suomen sisäisenä vihollisena ja käytännössä estävät tehokkaat toimet rasistien ääriryhmiä vastaan. Vaatikaa että jokainen kuntavaalipersu allekirjoittaa rasisminvastaisen lausuman! Tuohon luikurijoukkoon ei kukaan rehellinen suomalainen ilman sitä voi luottaa!

        Hyvin sanottu. Meilläkin on persujen listalta valittu sellaista vääntäjää että natsiksi haukkuminen ei ole edes haukkumista. Omastakaan mielestään!!

    • Kopsattutuolta

      Oikeistopopulistinen Perussuomalaiset on tänään Suomen suurimpia puolueita. Sekalaiseen kansanedustajajoukkoon kuuluu myös edustajia, joiden tausta on äärioikeistolaisessa Suomen Sisu -järjestössä. Kehitys Suomessa seuraa muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa nähtyä mallia. Kun valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi ”maahanmuuttokritiikin” avulla. Ne ovat ottaneet etäisyyttä avoimen rasistisiin ryhmiin, joista ne aiemmin hakivat ideologiansa.

      http://intokustannus.fi/kirja/aarioikeisto_suomessa

      • Historianopettaja

        Aloite Into-kustantamolle:

        Kirja kannattaa lähettää perussuomalaisten kansanedustajille. Ehkä heidän joukossaan on vielä joitakin ajattelevia ja tuntevia ihmisiä.

      • Saara.1999

        Hyvä ajatus. Ehkä yksi lisää loikkaa.

    • Lukeminenkannattaa

      Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

      Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

      Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia. Tekijöiden tavoite on ollut tukeutua eurooppalaiseen populismin ja äärioikeistolaisuuden tutkimukseen.

    • Tuossa

      Rasistien äänillä eduskuntaan äänestetyt soinilaiset toimivat Suomen sisäisenä vihollisena ja käytännössä estävät tehokkaat toimet rasistien ääriryhmiä vastaan. Vaatikaa että jokainen kuntavaalipersu allekirjoittaa rasisminvastaisen lausuman! Tuohon luikurijoukkoon ei kukaan rehellinen suomalainen ilman sitä voi luottaa!

    • Historianopettaja

      Li Andersson varoitti natsijärjestö SVL:sta jo kirjassaan 2012. Sipilä ei edelleenkään "tiedä" mikä järjestö on kyseessä. Pääministeri ei ole tehtäviensä tasolla.

    • PelletLinnaan

      Vasemmistoliitto on punafasistinen väkivaltajärjestö ja se on kiellettävä.

      • persuilu_on_sairaus

    • LukekaaLakia

      Vasemmistoliitto saattaa olla perustuslakimme vastainen.

    • hyysäyksenloputtava

      Rasistien äänillä eduskuntaan äänestetyt soinilaiset toimivat Suomen sisäisenä vihollisena ja käytännössä estävät tehokkaat toimet rasistien ääriryhmiä vastaan. Vaatikaa että jokainen kuntavaalipersu allekirjoittaa rasisminvastaisen lausuman!

    • 20161010

      Li Anderssonin kirja "Äärioikeisto Suomessa" pitää jokaisen oman puolueensa maineesta huolissaan olevan maltillisen keskustalaisoikeistolaisen lukea. Ei pidä olla sinisilmäinen eikä varsinkaan katsoa läpi sormien oman puolueensa soluttautujia.

    • Kopsasintuolta

      Alunperin ajattelin lainata kirjan kirjastosta, mutta koin että moraalinen velvollisuuteni on ostaa tietokirja, joka sai uusfasistit hyökkäämään törkeästi sananvapautta, julkaisunvapautta ja yksilön koskemattomuutta vastaan. Ja samalla vielä yhtä länsimaisen sivistyksen hienointa saavutusta, julkista kirjastolaitosta vastaan. Eerolan ja Kivääriyhdistyksen idioottimaiset foliohattu-kannanotot hyökkäyksiin olivat viimeinen niitti. Perkele, meitä tavallisia ihmisiä ette fasistit väkivallalla saa hiljaisiksi.

      Olikin miellyttävä yllätys huomata että Äärioikeisto Suomessa on kovan luokan tietokirja ja käytin euroni laatujulkaisuun.

      Saatan olla verolinjauksista ja muutamista muista asioista eri mieltä kirjan tekijöiden Li Anderssonin, Dan Koivulaakson ja Mikael Brunilan kanssa, mutta heidän rohkeuttaan ottaa julkisesti äärioikeisto tutkimuksen alaisuuteen arvostan suunnattomasti. Kirjoittajat ovat tehneet pohjatyönsä erinomaisesti ja tuovat esiin sirpaleisen äärioikeiston eri toimijoiden vaikutteet, taustat ja keskinäiset kytkökset vakuuttavan lähdeviitteistön kanssa. Paljon tilaa annetaan radikaaliryhmien ja salonkikelpoisempien autoritääristen oikeistolaisten ( Perussuomalaiset, Kokoomuksen konservatiivisiipi yms. ) toimijoiden maailmankuvan ristiriitaisuuksien avaamiseen.

      http://www.lily.fi/blogit/mies-ja-elama/kova-opus-aarioikeisto-suomessa

      • Odotata

        Samaa mieltä. Itse odotan innolla että lakia äärijärjestöjen valvomisesta kiristetään. SVL ja Antifa ovat väkivaltaisia ääriliikkeitä, joita Suomessa ei kaivata. Hauskaa tulee olemaan myös nähdä, pystytäänkö uudella lain tulkinnalla myös sanktioida järjestäytymättömien anarkistien toimintaa.

    • 20161011

      Rasistien äänillä eduskuntaan äänestetyt soinilaiset toimivat Suomen sisäisenä vihollisena ja käytännössä estävät tehokkaat toimet rasistien ääriryhmiä vastaan. Vaatikaa että jokainen kuntavaalipersu allekirjoittaa rasisminvastaisen lausuman!

      • Vanhempi.valtiomies

        Soinillehan tästä lankeaa historiallinen vastuu, se on selvä. Tulevissa oppikirjoissa häneen viitataan "samaan tapaan" kuin Kosolaan, Kuusiseen ja Bobrikoffiin.

      • Häpeällistämuttatotta
        Vanhempi.valtiomies kirjoitti:

        Soinillehan tästä lankeaa historiallinen vastuu, se on selvä. Tulevissa oppikirjoissa häneen viitataan "samaan tapaan" kuin Kosolaan, Kuusiseen ja Bobrikoffiin.

        Ja ulkomailla jossain lähteissä nyt jo Breivikiin.

    • Järkkäri

      Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

      Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

      Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia.

    • VaiMitä

      Äärlöikeisto Suomessa, 60 poliisin seuraamaa väkivaltaista SVL:n uusnatsia eikö niin. Niiden toiminta pitää lopettaa, olen samaanieltä. Mutta viherkommunisti anarkistit ja nykyään noin 300 radikaali Islamistia jatkaa, kunhan vaan toimivat maanalla pois julkisuudesta, niinkö. Ranskassa poliisi seuraa nykyään viittätoistatuhatta radikaali Islamistia, se on tulevaisuutta Suomessa, eli sitä Viherkommunistien unelmaa.

      • Huumorintajutonäijä

        Vaikea sanoa oletko tosissasi. Rasistien joukossa on noinkin pahasti omissa harhoissaan eläviä, että vaikuttavat itsetyydytystrolleilta. Viherkommunisteja, molemmissa tapauksissa, on ainoastaan sinun "kaappisi alla" olevassa fiktiossa.

      • Volkkeri

        Viha on pelkoa.

      • Apuhoitaja
        Volkkeri kirjoitti:

        Viha on pelkoa.

        Vihapuheillaan itseään kiihottavat pelkäävät omaa varjoaankin.

      • spit.it.out
        Apuhoitaja kirjoitti:

        Vihapuheillaan itseään kiihottavat pelkäävät omaa varjoaankin.

        “Fear is the path to the dark side. Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering.”

        – Yoda

        Näin se vaan menee.

    • PuhuvatSitäItseään

      Li Andersson on Suomen Donald Trump.

      • Apuhoitajansijainen

        Kateellista ja tyhmää. Minulla ei ole sinulle aikaa.

    • Kiireisenhoitsunsijainen

      Hienoa että tässä ketjussa on jo yli sata viestiä. Kiitos, ihanaa :))

      • OWT

        Sipilän oli pakko taipua rasistien hyysäämisen lopettamiseen, kun persuilta meni kannatus ja Senaatintori täyttyi. Siihen asti käytti niitä hyväkseen äänien saamiseksi hallituksen muodostamiseen oikeistosta.

      • Totuus.voittaa.aina

        Trollit mölisevät.

        Faktat puhuvat :)

    • Kopsasintuolta

      Rasistien äänillä eduskuntaan äänestetyt soinilaiset toimivat Suomen sisäisenä vihollisena ja käytännössä estävät tehokkaat toimet rasistien ääriryhmiä vastaan. Vaatikaa että jokainen kuntavaalipersu allekirjoittaa rasisminvastaisen lausuman!

    • PeliPoikki

      Suomeen on viime vuosina rakentunut hiljaisuuden kulttuuri, jonka varjossa rasismi ja väkivaltainen äärioikeisto ovat saaneet kasvaa rauhassa. Yksi rohkea päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden ja maksoi siitä hengellään.

      Suomessa toimii tällä hetkellä väkivaltainen uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliike (SVL). Se on saanut syyllistyä väkivallantekoihin aivan liian rauhassa. Poliitikkojen hiljaisuus on tarjonnut rasismin ja uusnatsiliikkeen kasvulle otollisen maaperän. On aika rikkoa hiljaisuus ja tehdä selväksi, että järjestäytyneelle rasismille ei ole Suomessa sijaa!

      Meidän on kaikkien osoitettava yhdessä, että näin ei voi jatkua. Yhdessä toimimalla voimme aloittaa uuden toiminnan ajan, jolloin jokainen ihminen uskaltaa nousta rasismia vastaan, missä ikinä sitä näkeekään.

      Puheiden aika on ohi. Vaadimme poliitikkoja ja viranomaisia ottamaan vakavasti rasismin ja siitä kumpuavan väkivallan. Vaadimme tekoja. Rasismiin ja väkivaltaisen äärioikeiston toimintaan on mahdollista puuttua jo nykyisen lain puitteissa.

      • natsukkahukka

        Koska olet muuten viimeksi nähnyt ihan oikean natsin?

        Itse muistelen nähneeni sellaisen joskus 2000-luvun alussa. Tällä kaverilla oli oikein hakaristihihanauha kädessään hänen ulkoiluttaessaan cockerspanieliaan. Näky oli kieltämättä hieman koominen. Sheefferi tai rottweiler, mutta siis COCKERSPANIELI.

        Mutta ehkä ne natsit on nykyään jo niin ovelia, että eivät käytä niitä hihanauhojaan.

      • Puotinharju

        Yksi rasistijärjestö suunnittelee just mielenosoitusta. Ilman poliisin lupaa. Ja aikovatko myös tunkeutua kirkkomaalle, seurakunta ei anna tiloja sille.

    • Karstatpois

      Avoimen demokraattisen yhteiskunnan vihollinen on fanaattinen uskonnollinen oikeisto. Arabimaissa isis ja meillä natsit.

      • 14.10.2016

        Rasismi on sairaus.

    • Kuolemanvoimiavastaan

      Pelko on uhkailun ja pelottelun harjoittajan omassa päässä ja hän koettaa sitä monistaa muihin ihmisiin, ettei erottuisi heistä. Tässä hän ei onnistu, koska elämän tuhoaminen ympäriltään ei ole mahdollista, vaan se uusiutuu aina. Uhkailija ja pelottelija tappaa lopulta vain itsensä, koska ei pysty käsittelemään omaa pelkoaan.

    • Opiperusasiat

      Elämä voittaa :))

    • Järkkäri

      Li Andersson:

      ”Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.”

      Meidän on tehtävä vastuullista politiikkaa fasistisen väkivallan kitkemiseksi. Siihen toimii parhaiten avoin ja demokraattinen yhteiskunta.

      • bvdswertyu

        Näin toimii väkivaltainen äärioikeisto:

        Suomi Ensin -liikkeen taktiikkana on pelottelu ja painostus.

        Suomi Ensin -liikkeen toinen johtohahmo Marco de Wit kertoi järjestönsä toimintatavoista avoimesti ja esimerkein Soldiers of Odinin Facebook-sivulla.

        Suomi Ensin -liikkeen mielenosoitusten tarkoituksena on häiriköidä, painostaa ja pelotella. Apuna tässä käytetään de Witin vaihtoehtomedioiksi kutsumia vihasivustoja.

        Mielenosoituksilla on häiritty viime talvesta saakka. Mielenosoitukset ovat aiemmin menneet umpirasistisen Rajat kiinni -liikkeen piikkiin, mutta sen piirissä epäsuosioon ajautunut de Wit yrittää ilmeisesti omia kunnian omalle järjestölleen.

        Suomi Ensin -liike kohdistaa siis toimintaansa ulkomaalaisten lisäksi yksittäisiin suomalaisiin henkilöihin tarkoituksenaan aiheuttaa pelkoa. Pelottelutarkoitus käy viimeistään ilmi Marco de Witin ”iskuiksi” kutsumasta toiminnasta, jota on suunnattu kirkkoherroja vastaan.

        Painostuksessa ja pelottelussa vihamedialla on Suomi Ensin -liikkeen suunnitelmissa tärkeä rooli. MV-lehden kaltaiset toimijat valjastetaan julistamaan de Witin ja kumppaneiden sanomaa.

        – [O]n tärkeää, että nämä täsmäiskut tehdään yhdessä vaihtoehtomedian kanssa. Näin ikään kuin henkilöidään ja paljastetaan pahikset julkisesti ja sitten vielä mennään paikan päälle sanomaan suorat sanat ikäänkuin päin naamaa. Sillä on enemmän vaikutusta kuin pelkillä artikkeleilla tai pelkällä nettiöyhötyksellä, de Wit avaa kansallismielisen liikehdinnän taktiikkaa.

        MV-lehti on julkaissut useita Marco de Witin luomia sisältöjä.

        Marco de Wit kertoi Suomi Ensin -liikkeen toimintatavoista Soldiers of Odinin Facebook-sivulla. Häiriköintimielessä järjestetty mielenosoitus ei ansainnut yhtään enempää ennakkojulkisuutta. Ilmeisesti Soldiers of Odin oli samaa mieltä, koska sekin poisti myöhemmin maininnan tapahtumasta sivuiltaan.

        Suomi Ensin -liikkeen kirjoitetut periaatteet on kopioitu melko lailla suoraan Britain First -liikkeeltä. Se tuli tunnetuksi Suomessa, kun järjestöön kytkeytyvä mies murhasi hiljattain brittiläisen kansanedustajan.

        Murha on helppo yhdistää Britain First -liikkeeseen ja se puolestaan on helppo yhdistää Suomi Ensin -liikkeeseen. Poliittisen väkivallan stigma ei taatusti ole kutsumaton vieras järjestölle, jonka tavoitteena on pelotella ja painostaa.

        Lue lisää: http://seura.fi/isanpikajuna/2016/07/08/johtohahmo-paljasti-suomi-ensin-liikkeen-taktiikkana-pelottelu-painostus/?shared=6671-4320590d-1

      • hähähähähähhääää

        tästä on viesti poistettu

    • Järkkäri

      Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

      Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta.

      Li Anderssonin mukaan kirja sai alkunsa Utøyan vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, missä natsi Breivik surmasi joukoittain lapsia.

    • Vasemmistoliittolainen

      Perussuomalaisten asema oikeistohallituksessa on demokratian kannalta kestämätön. On sekä oikeiston että vasemmiston etu irtisanoutua puolueessa pesivästä rasismista.

      • Vasemmistoliittolainen

        Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan ero ja jyrkkäsanainen ulostulos rohkaiseva esimerkki.

    • Sihteerikirjeenvaihtaja

      Huomenta,

      On hauska huomata, että pääministeri kuuntelee kansan ääntä. Kun vähän ensin kovistellaan.

      Toivotaan enemmän harkintakykyä tulevaisuudessa.

    • Kopsasintuolta

      Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittiin vuosina 2009-2014 yhteensä 27 ihmistä. Keskimäärin viisi vuosittain.

      Kymmenkertaistaminen viidestä tuomiosta 50 tuomioon vuodessa riittää rasististen järjestöjen sisärenkaalle. 50-kertainen määrä 250 tuomiota vuodessa kattaa rasistiset parlamentaarisen puolueiden sisällä toimivat valtuutetut ja avustajatkin.

      • Marka-Reetta

        Uutena aikana tarvitaan uudet vehkeet ja uudet tekijät ettei synny sutta.

      • Osastolta

        Tässä hyvä lähiajan tavoiteasettelu:

        Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittiin vuosina 2009-2014 yhteensä 27 ihmistä. Keskimäärin viisi vuosittain.

        Kymmenkertaistaminen viidestä tuomiosta 50 tuomioon vuodessa riittää rasististen järjestöjen sisärenkaalle. 50-kertainen määrä 250 tuomiota vuodessa kattaa rasistiset parlamentaarisen puolueiden sisällä toimivat valtuutetut ja avustajatkin.

    • Kopsasintuolta

      Li Andersson 4 vuotta sitten:

      Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

    • Kanzi

      Avoimen demokraattisen yhteiskunnan vihollinen on fanaattinen uskonnollinen oikeisto. Arabimaissa isis ja meillä natsit.

    • Huumorintajutonäijä

      Ihan hyvä kirja tämä Äärioikeisto Suomessa. Pannaan lukien se siellä Keskustassa.

    • Tyrskyt

      Trump-ilmiö ja Soini-ilmiö ovat antaneet tuulensuojaa rasismille, fasismille ja natsismille.

      • Jessica.14

        Soinin on rasistien hyysääjä.

      • ISÄNMAALLINEN.VASEMMISTO

        Sipilä hallitsee persuja äänestäneitten rasistien äänillä.

      • Turun.Weikko
        ISÄNMAALLINEN.VASEMMISTO kirjoitti:

        Sipilä hallitsee persuja äänestäneitten rasistien äänillä.

        Sipilä hallitsee Suomen historian suurimmalla vaalipetoksella ja Soini mätänee sisältä.

    • AllahillaOnSuuri

      No joko se teidän ja "kehitysmaamuslimeidenne" puhtoisen marttyyrin kuolinsyy selvisi. Niin että Pallinaama voi tekaista uutta "kehitysmaamuslimi" unelmamarssianne varten uuden rallin. Tämä viimeisin oli hyvä, tappaja "kehitysmaamuslimit" eivät suostu pelkäämään, mutta kyllä raiskaamaan kantasuomalaisia naisia. Vai voisiko olla niin, että sattuikin suurivahinko ettei marttyyrinne kuollutkaan tähän väkivaltaisen natsin potkuun, vaan ihan muuhun.

      • sairas_persuilu

        Sinulle tekisi hyvää jonkun persuraiskaajan tekemät persepanot. Tai ehkäpä se onkin toiveesi.

      • 20161110

        Jo selvisi. Seuraavaksi poliisi alkaa tutkia natsien nettipuheita.

      • Järkkäri

        Tähän onkin syytä varata riittävät resurssit. Samalla vähennetään työttömyyttä.

    • Pia.15

      Ole hyvä ja lopeta harjoittamasta raiskauspuheitasi. Käyttäydy vastuuntuntoisen aikuisen tavoin.

      • SIHTEERIKIRJEENVAIHTAJA

        Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin ja rasismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

      • Osastolta
        SIHTEERIKIRJEENVAIHTAJA kirjoitti:

        Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin ja rasismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen. Poliisilakia käytetään Suomessa jatkuvasti myös rauhanomaisiin mielenosoituksiin puuttumiseen. Jälkimmäisessä taas viitataan suoraan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

        Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos. Siitä rangaistaan.

      • Apuhoitaja
        Osastolta kirjoitti:

        Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos. Siitä rangaistaan.

        Kiihottamisen kansanryhmää vastaan vapauttamista ajavat samat edesvastuuttomat piirit kuin lapsiinsekaantumisen vapauttamista.

      • Kopsasintuolta

        Äärioikeisto Suomessa on vuonna 2012 julkaistu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

        Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Muun muassa ja erityisesti natsistista SVL-järjestöä.

      • Aurinko-Sun
        Kopsasintuolta kirjoitti:

        Hyvä kirja :)

    • Outi.2003

      Rajat kiinni! -liikettä on arvosteltu muun muassa siitä, että se käyttää seksuaalirikoksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tekosyynä rasismille ja muukalaisvastaisuudelle. Liikettä on kutsuttu myös tekopyhäksi, koska sen tilaisuuksien järjestäjinä ja puhujina on ollut naisiin kohdistuneista väkivaltarikoksista tuomittuja.

    • Toveri.Sinisalo

      Toveri Li Anderssonista tulee varmasti upea Neuvostoliiton Johtaja.

    • VaiMitä

      Taitaa näillänäkymin tulla Somaliliiton johtaja.

    • Demoraattinen.Sosialisti

      Neuvostoliiton kommunistien ja Somalian islamistien perilliset toden teolla kaipaavat voimakastahtoista vasemmistolaista ja feminististä vastavoimaa. Andersson on mitä parhain siinä työssä. Nämä putinistit ja naisvihaajat pitää panna kuriin, sillä he ovat soluttautuneet perussuomalaisiin harjoittamaan taantumuksellista propagandaansa.

      • 20161125

      • 20161125
        20161125 kirjoitti:

        Oikeistohallitus ei puutu vihapuheeseen eikä Sipilän bisneksiin. Oikeistohallitus hallitsee rasistien äänillä ja veronkiertäjien tuella. Iltalehden ykkösuutinen:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611242200031913_uu.shtml

        Oikeistohallitus leikkaa poliisin määräahoja että veronkierron vastainen ohjelma ajettaisiin karille ja että rasistit saisivat mellastaa mediassa lisää ääniä oikeiston rasistisille kansanedustajille.

      • 20161125
        20161125 kirjoitti:

        Oikeistohallitus leikkaa poliisin määräahoja että veronkierron vastainen ohjelma ajettaisiin karille ja että rasistit saisivat mellastaa mediassa lisää ääniä oikeiston rasistisille kansanedustajille.

        Maamme on vaarassa suistua fasismiin. Tarvitsemme isänmaallisen vasemmiston yhteistyötä yli puoluerajojen. Rasismi ja fasismi on kitkettävä maasta juurineen,

        Hurja arvio eduskunnan kohupäätöksestä: ”Valiokunta oli käsittelyn viime metreillä ajautumassa kohti oikeusvaltion kuilun reunaa ja jopa sen yli”:

        https://demokraatti.fi/hurja-arvio-eduskunnan-kohupaatoksesta-valiokunta-oli-kasittelyn-viime-metreilla-ajautumassa-kohti-oikeusvaltion-kuilun-reunaa-ja-jopa-sen-yli/

    • Huumorintajutonäijä

      Meillä olisi jo vuonna 2012 ollut kaikki lainsuomat valtuudet puuttua väkivaltaisten ja kumouksellisten fasisti- ja rasistijärjestöjen toimintaan (natsijärjestö täyttää molemmat määreet), mutta poliisille ei resursoitu eikä poliisissa priorisoitu.

      Valtionhallinto on laiminlyönyt tehtävänsä kansallisen turvallisuuden varjelijaksi.

      • Kaivos.kuoppa

        Poliisille resurssit huolehtia tehtävästään!

        Lainsäädännölliset edellytykset kansanryhmää vastaan kiihottamisen torjumiseksi ja kunnianloukkauksista ja organisoidusta nettivainosta rankaisemiseksi ovat jo. Rasistien äänillä hallitseva SOS-trio vain ei tahdo luopua omasta nettiosastostaan.

      • Järkkäri

        Poliittinen väkivalta ei kuulu avoimeen demokratiaan eikä uhkailu kuulu sananvapauteen.

      • 987yy
        Kaivos.kuoppa kirjoitti:

        Poliisille resurssit huolehtia tehtävästään!

        Lainsäädännölliset edellytykset kansanryhmää vastaan kiihottamisen torjumiseksi ja kunnianloukkauksista ja organisoidusta nettivainosta rankaisemiseksi ovat jo. Rasistien äänillä hallitseva SOS-trio vain ei tahdo luopua omasta nettiosastostaan.

        Mitään ei ole vielkään tapahtunut. Tänään sentään syyttäjä sanoi 6 vuotta vankeutta.

    • Järkkäri

      Li Andersson:

      ”Riippumatta siitä lähdetäänkö lainsäädäntöä muuttamaan, voidaan väkivaltaiseen natsismiin puuttua myös heti. Keinoja ovat esimerkiksi poliisilain tai lain järjestäytyneestä rikollisryhmästä soveltaminen.”

      • Järkkärit

        Viisi vuotta tämän äärioikeistolaisen ryhmän toiminnan kieltämisesitykseen kului aikaa. Vasemmistoliiton jäsenet toivat asian esiin oikeistohallituksille jo 2012:

        Poliisihallitus nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi

        Poliisihallitus katsoo, että uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminta on olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja.

        Poliisihallitus aikoo vaatia tuomioistuimelta uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Poliisihallitus on syyskuusta lähtien selvittänyt mahdollista kanteen nostamista Suomen Vastarintaliikkeen, nykyään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi.

        – Katsomme Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, joten kanteen nostaminen ja asian saattaminen tuomioistuimen arvioitavaksi toiminnan lakkauttamista varten on perusteltua, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

        Yhdistyslain mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen. Pohjoismainen Vastarintaliike ei ole rekisteröitynyt yhdistykseksi, mutta poliisihallitus katsoo, että se on aatteellisesti toimiva rekisteröimätön yhdistys. Poliisihallituksen mukaan yhdistyksiä velvoittavia säännöksiä ei voi kiertää jättämällä yhdistys rekisteröimättä.

        – Väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, Kolehmainen sanoo.

        Poliisihallitus jättää kanteen tuomioistuimelle vuoden 2017 alkupuolella.

        http://yle.fi/uutiset/3-9368596

      • 20161222

    • SIHT.KV

      Oikeiston haaksirikosta on kysymys ja tämä säteilee kaikkeen oikeistoon, myös hallituksessa.

    • Kopsasintuolta

      Kiitos poliisihallitukselle vastuunkannosta.

    • HENNALAN.HAUTUUMAA

      2010-luvulla Suomen vastuuttomin aines teeskentelee vastunkantajaa. Tämä koskee jokaista keskikaljabaaria ja erityisesti Suomen oikeistolaista pultsarihallitusta.

    • Vanhempi.valtiomies

      Tässä on nyt viisi vuotta odotettu, tekoja, mutta oikeistolaiset, tätä pitää painottaa, sisäministerit eivät ole saaneet paljonkaan aikaan. Toivotaan, vankasti toivotaan, että uusimmat toimet, näitä on nyt nähty, olisivat "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".

      • VASEMMISTO.JA.RAUHANAATE

        Vihapuheen kitkeminen, uusnatsiaktiivin vangitseminen ja natsijärjestön toiminnan kieltäminen eivät koskaan olisi tapahtuneet ilman Vasemmistoliiton aloitteellisuutta. Oikeiston kaksoisstrategiaan nimenomaan kuuluu uhkailu, pelottelu ja häirintä.

      • VasemmistoVoittoon
        VASEMMISTO.JA.RAUHANAATE kirjoitti:

        Vihapuheen kitkeminen, uusnatsiaktiivin vangitseminen ja natsijärjestön toiminnan kieltäminen eivät koskaan olisi tapahtuneet ilman Vasemmistoliiton aloitteellisuutta. Oikeiston kaksoisstrategiaan nimenomaan kuuluu uhkailu, pelottelu ja häirintä.

        Vasemmiston johdolla maahamme palautetaan demokratia.

      • ROIHUVUORI
        VasemmistoVoittoon kirjoitti:

        Vasemmiston johdolla maahamme palautetaan demokratia.

        Mitä eroa on Juha Sipilällä ja muilla fasisteilla?

    • Yöhoitajat

      5 vuotta myöhemmin:

      "Poliisihallitus aikoo vaatia tuomioistuimelta uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista."

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe